Interrail osa 4

 Istun taas lähikahvilassani, tällä kertaa terassilla ei näy yhtään koiraa. Näen kaksi pariskuntaa, kaksi yksinäistä (tai mistä minä tiedän, ovatko he yksinäisiä)  miestä ja pulun.  Ilma on viileä, mutta aurinkoinen. 

Kävimme eilen kauniissa puistossa ja kahdessa upeassa kaupunkipalatsissa. Kaiken löytämiseen menee aikaa, sillä täällä ei harrasteta ruutukaavoja. Kadut kulkevat miten lystäävät.

Ruoan suhteen toiveemme poikkeavat toisistaan, joten ruokapaikan löytäminen on haastavaa. Illalla ravintolat alkavat täyttyä  ruokailijoista vasta kahdeksan maissa.  Paikallinen suosikki on sipulifocaccia, jota saa ostaa kapeilta kaduilta pienistä ”kioskeista”.  Turisteja on ainakin tähän aikaan vuodesta vähän. 

Matkaseuralaiseni aikovat palata Suomeen lentäen, minä aion sitkeästi matkustaa junalla. He lähtevät viikon kuluttua kuten oli sovittukin. Minä viivyn kauemmin. Huomenna vaihdamme kohdetta.

Tämä puhelimelle naputtelu on hankalaa, joten päätän raporttini tähän.

Interrail nro 3

Istun lähikahvilan terassilla Genovan vanhassa kaupungissa. Matkaa AirBnb- kämpästä  tänne  on kuusikymmentä jyrkkää porrasta ja kaksikymmentä askelta kapeaa kujaa. 

Kahvilan terassilla istuu seitsemän asiakasta ja kaksi koiraa. Kun söin croissantia, saksanpaimenkoira seurasi jokaista liikettäni tiiviisti.

Asunto on ihana (ja edullinen) kaksi makuuhuonetta, olohuone, keittiö ja kylpyhuone, jonne noustaan portaita. Arvioisin huonekorkeudeksi viisi metriä. Ikkunoista voi seurata pulujen ja viereisen talon asukkaiden elämää. 

Genovasta olemme nähneet pikkuisen vanhaa kaupunkia ja sataman.

Interrail osa 2

Hampuri Basel junassa oli 14 pitkää vaunua, vaunun puolivälissä pari hyllykköä matkatavaroille ja penkkien yläpuolella matkatavarahyllyt. Vaunussa sijaitsi kaksi raikasta, epänormaalin siistiä vessaa. Jokaisen penkin päässä luki oliko istui varattu ja mistä mihin. 

Junan ravintolavaunun toinen työntekijä säntäili edestakaisin epäkoherentisti, eikä tuntunut saavan mitään valmiiksi. Matkustajat työntelivät suuria matkalaukkuja junan käytäviä pitkin. Meillä on isot rinkat, minulla kaikkein hienoin, mutta sitä on hankala saada aseteltua selkään.

Vietimme viime yön Freiburgissa ja sieltä lähdimme junalla monen mutkan kautta Comoon. Kesken matkan juna pysähtyi yli tunniksi, sillä veturinkuljettajaa ei ollut (?). Elimme pitkään epätietoisuudessa. Osa matkustajista poistui lopulta junasta. Juuri kun teimme saman ratkaisun, jostain oli löytynyt veturinkuljettaja. Sveitsin maisemat olivat kirpaisevan kauniita.

Comossakin on nättiä, mutta puuskainen tuuli vie mukanaan kaiken irtonaisen ja heikosti pultatun. Hotellihuoneeseen johtavat jyrkät ja kapeat portaat ja sisään pääsemiseen tarvitaan sellainen lätkä, koodi ja avain. 

Interrail osa 1

Kirjoitan lyhyitä havaintoja interrail-reissusta. Läppäriä ei ole mukana, sillä muuten selkäni olisi painunut linkkuun, eikä se olisi enää koskaan oiennut.

Matkustimme Helsingistä Travemundeen italialaisomisteisen Finnlines-varustamon laivalla.  Ilman autoa matkustavat kuskattiin terminaalista laivaan linja-autolla. Laiva täyttyi rekoista ja konteista, meitä aitottomia oli kourallinen. Otin nuukuuttani ikkunattoman hytin. 

Laivassa ei ole erityisiä risteilylaivafasiliteetteja. Baarissa voi istua merta tuijottamassa ja kuohuviiniä lipittämässä. Sauna ja pallomeri löytyvät. Kannella tuuli vie silmät päästä. Ravitsevaa ruokaa on tarjolla buffet-pöydästä. Ihanan rauhallista merimatkaa kestää yli kolmekymmentä tuntia.

Travemundesta matkustimme bussilla Lyypekkiin. Etsimme iltamyöhällä hotellia, josta olimme varanneet huoneet ja huusimme toisillemme (meitä on kolme). Väsytti. Hotellin respa oli kiinni. ”Päivystävä hotellityyppi” antoi puhelimessa pin-koodin, jolla pääsimme huoneisiin. Huoneessani haisi siltä, että joku oli polttanut siellä askin päivässä kolmekymmentä vuotta. 

Nyt istumme junassa matkalla kohti Freiburgia. 

Toipilas

Olen viettänyt kolme päivää yksin kotona ja "levännyt". Lepääminen on raskasta. 

Jääkaapista löytyy enää muutama myöhäiskeski-ikäinen maustekastikepurkki ja väsähtänyt pala inkivääriä. Paistoin eilen loput perunat, yhden punajuuren, porkkanan, kaksi sipulia ja purkillisen kikherneitä uunissa. Jääkaapissani ei odottele jääsköjä (aterian tähteitä, jotka pistetään jääkaappiin, vaikka niitä ei ole koskaan tarkoitus syödä, määritelmä löytyy kirjasta Elimäen tarkoitus).

Jaksoin katsoa kymmenen mituuttia Maria Veitolan yökyläilyä Aaltoloilla.  Mika Aaltola vaikutti jotenkin tekopyhältä. Pariskunta kettuili toisilleen "ystävällisesti". Mika Aaltola muisti avioitumisvuoden väärin. 

Siirryin seuraamaan Veitolan kyläreissua Anna Airolan ja hänen Arppa -nimellä tunnetun muusikkoveljensä söpöön vanhaan pytinkiin, jossa asusti myös Arpan puoliso. Se oli kuin raikas tuulahdus. Sisarusten Loviisan kodissa kaikki oli vähän sinnepäin. Haluaisin  muuttaa asumaan yhteen veljeni kanssa. Ai niin, eihän minulla ole veljeä. 

Ebookers lähetti sähköpostia hotellivarauksesta, jonka olin vahingossa näpytellyt huhtikuulle, vaikka yöpymisten piti sijoittua toukokuuhun. Asia on vielä kesken, eikä mitään ole viety luottokortiltani, mutta pelkään pahinta. Päätin, etten enää koskaan varaa mitään kyseisen firman kautta, jos he velottavat ne kolme yötä (siihen on varmaan laillinen oikeus). Firman johto tutisee ratkaisua tehdessään. 

Ebookers sanoo, että kaikki riippuu hotellista ja hotelli sanoo, että pitää neuvotella Ebookersin kanssa. Toivottavasti jonkinlainen kompromissi saadaan aikaan. Onhan hotelli saattanut antaa huoneeni jollekin toiselle ainakin yhdeksi yöksi.

Pitää lähteä föönaamaan hiuksia ennen kuin ne kuivuvat.

Burana, Nasolin ja Duact

Minulla on kamala nuha, silmät vuotavat ja aivastaessa ilmavirta heiluttaa verhoja ja kattolamput tippuvat lattialle. Lisäksi on vähän kurkkukipua, lämpöä olen mitannut peräti 37.4, yskää ei ole. Ensin käytin paperinenäliinat, sitten servietit ja siirryin juuri vessapaperiin. Lääkityksenä menee Burana, Nasolin ja Duact. Käytän nenäkannua: Huuhdellessa ei ensin tule mitään, sitten putoilee harvakseen vesitippoja ja viimeiseksi sieraimesta valuu ohuen ohut suolavesinoro. Haistelin tänä aamuna kahvipakettia: Hajuaisti on toistaiseksi tallella. Väsyttää.  Eikö olekin mielenkiintoista?

Kävin Ryhmäteatterissa katsomassa näytelmän Kalasatama, joka kertoo lesbokirjailijan kasvutarinan. Tarina on hauska ja liikuttava ja se loppui vapautuneeseen sateenkaarilipun heilutukseen ja yleisön seisoma-aplodeihin. Näytelmän on käsikirjoittanut Salla Viikka Tuuve Aron romaanin pohjalta ja sen on ohjannut Sini Pesonen ja pääosaa näyttelee hienosti Joanna Haartti. Santtu Karvonen on kamala lääkäri. Onko missään näytelmässä sympaattista lääkäriä? Näyttelijät vetävät useita rooleja.  Päähenkilön kirjailijanura jää melko vähälle käsittelylle, vaikka onhan se kustantamon juhla aika hauska. 

Hävettää. Näytelmää katsoessa tuli mieleen, että olen kysynyt miespuoliselta homoseksuaalilta ystävältä, että huolehtiihan hän sukupuolitautien ehkäisystä. Ei kai heteroiltakaan sellaista kysytä. Se oli sitä aikaa, jolloin HIV-infektioon ei ollut kunnon lääkitystä ja sitä pidettiin homojen tautina. Hän on ollut nykyään jo vuosia yhdessä samassa parisuhteessa. 

En ole koskaan nähnyt teatterikatsomossa yhtä paljon lyhythiuksisia farkkuihin ja kauluspaitaan pukeutuneita naisia. 

Tänään on pakko palauttaa pari kirjaston kirjaa ja ostaa jättipakkaus nenäliinoja ja vähän ruokaa. Jospa jonkun takin taskusta tai laukun pohjalta löytyisi edes yksi maski.